1. Milloin aloitit valokuvauksen ja miten se alkoi? Valokuvia olen näppäillyt koko ikäni, mutta varsinaisen valokuvaamisen näppäilyn sijaan aloitin n. neljä vuotta sitten, kun hankin ensimmäisen digipokkarin (Panasonic PV-DC 3000). Vaellusharrastuksen lomassa oli mukava kuvailla ja kiinnostus saada parempia kuvia oli suuri. Nykyään tilanne on toinen eli valitsen vaelluskohteet valokuvauksen ehdoilla ja valokuvauskalusto painaa melkein enemmän, kuin vaelluskalusto. 2. Millä kuvaat nykyisin? Jos filmille niin voisitko ajatella siirtyväsi digiaikaan? Kuvaan digijärjestelmällä ja silloin tällöin filmijärjestelmällä. Mielestäni digi auttoi nopeasti kehittymään erityisesti kuvausharrastuksen alkuvaiheessa. Palautteen näki samantien lcd-näytöltä tai viimeistään kotona ruudulta. Jossain digipokkari ärsyttävine piirteineen (hitaus, surkea etsin jne.) alkoi olla lähinnä jarruna kehitykselle, joten siirryin digijärjestelmään. Kesti kuitenkin pari vuotta tajuta, että kuvankäsittelyäkin pitäisi hieman harjoitella. Tällä hetkellä kuvankäsittely on jotenkuten hallinnassa, mutta siinäkin on vielä paljon opittavaa. Vanhojen filmijärkkäreiden objektiiveja saa nykyään edullisesti. Itse olen ostanut Canon AE-1P:en muutamia laadukkaita objektiiveja erittäin edullisesti. Välillä tuntuu turhalta pitää filmijärkkäriä kaapissa pölyttymässä, mutta on filmissä oma viehätyksensä. 3. Mikä inspiroi sinua? Luonto, hyvä valo ja arjen pienet tilanteet, joita on vaikea tosin tallentaa kuviksi. Toisten kuvaajien ja vanhojen mestarien kuvat ovat myös inspiraation lähteenä. Joskus jostain leffasta saattaa saada kimmokkeen kuvauksiin, mutta harvemmin. 4. Jokaisella valokuvaajalla on oma tyyli ja mieltymys. Mikä on sinun oma tyyli joka erottaa kuvasi muiden kuvista? Vaikea kysymys. Pitäisi kysyä joltain muulta, millainen minun tyylini on. Omasta mielestäni minulla ei ole (vielä) omaa tyyliä, ehkä se kehittyy jossain vaiheessa. Aihepiirini on myös todella laaja, joten senkään vuoksi on vaikea erottaa omaa tyyliä. 5. Mikä on mielestäsi hyvä kuva joka kiinnittää huomiosi? Valo tekee kuvan. Jos kuvassa on hyvä valo, voi aihe ja sisältö olla melkein mitä vain. Kuvat, joihin on vangittu nk. ratkeiseva hetki, ovat hyviä. Visuaalisesti miellyttävät kuvat ovat hyviä. Hyvä kuva on siis vaikea määritellä, koska hyvän kuvan määreitä ja määreiden yhdistelmiä on niin paljon. Hyviä kuvaajia: HCB, Matt Stuart, Jouko Lehtola, Kai Fagerström, Vesa Huttunen jne. jne.Erilaisilta valokuvaussaiteilta löytyy myös usein todellisia helmiä. Sääli, että pitää olla todella nimekäs kuvaaja, jotta hyvät kuvat saisivat ansaitsemansa huomion. 6. Miten haluaisit kehittyä valokuvaajana? Haluaisin ottaa enemmän parempia ja ainutlaatuisia kuvia ;). Haluaisin kehittyä ihmiskuvauksen saralla ehkä eniten. Meikäläisen ongelmana on ehkä se, että niin moni aihealue kiinnostaa: luonto, street, ihmiskuvaus. Pitäisi keskittyä enemmän ja kuvata projektiluonteisesti. Ammattilaiseksi en halua, koska vapaus katoaa samantien ja homma saattaa alkaa maistua puulta. Jos olisi enemmän aikaa ja rahaa, sitä toivon kaikkein eniten. 7. Mikä on paras kuvauskokemuksesi? Ensimmäisenä tulee mieleen kesäinen Pohjois-Norjan reissu. Maisemat olivat henkeäsalpaavia! Ankkarockissa oli myös todella mukava kuvata kesällä, vaikka vettä satoikin kaatamalla. Lemmenlaakson luonnonsuojelualueella on myös tullut vietettyä monia antoisia hetkiä kameran kanssa. 8. Mitä mieltä olet nousevasta mielenkiinnosta valokuvausta kohtaan? En tiedä, onko kiinnostus valokuvausta kohtaan noussut. Luulen, että kiinnostus on ennemminkin noussut digikameroita kohtaan Hyvähän se olisi, jos valokuvaus kiinnostaisi isompia massoja, ehkä myös arvostus nousisi samalla. 9. Millä tavalla ihmiset ovat vastaanottaneet työsi? Vaikea vastata. Jotkut tykkää, toiset ei. Tietysti tuntuu mukavalta, että joku tykkää niin paljon, että ostaa kuvan. 10. Kuinka paljon ajastasi vietät valokuvauksen parissa? Hmmm. Päivittäin tulee jotain valokuvaukseen liittyvää puuhasteltua. Voidaan puhua siis jo friikkiydestä ;). Teen kolmivuorotyötä, joten minulla on usein arkivapaita, jolloin saa rauhassa kyykkiä vaikka Lemmenlaakson puskissa lintuja kuvaamassa. 11. Tykkäät lintujen kuvauksesta. Onko niiden kuvaus hankalaa ja mitä pitää ottaa huomioon niiden valokuvauksessa? Pidän lintujen kuvauksesta yhtä paljon, kuin muidenkin aihealueiden kuvauksesta. Lintujen kuvaus on hankalaa ja kuvien eteen pitää nähdä vaivaa, koska linnut ovat arkoja (poislukien pullasorsat tms.). En tiedä, olenko oikea henkilö antamaan vinkkejä lintukuvaukseen, mutta huippukuvien ottaminen vaatii etukäteisjärjestelyjä, lintujen tuntemista, kärsivällisyytta, hyvän kameran ja objektiivit, uhrauksia ja rutosti aikaa. 12. Olisiko sinulla vinkkejä muille valokuvaajille? Ota linssinsuojus pois ennen kuvaamista, muista laittaa kamera päälle, älä laita sormea objektiivin eteen, koska se näkyy kuvassa ;). Aloittelevien kuvaajien kannattaa käyttää hyväksi erilaiset nettisaitit, joiden kautta saa palautetta (palaute pitää tietysti osata suodattaa ja laittaa oikeaan perspektiiviin). Näytä kuvia myös tutuille ja pyydä kertomaan rehellinen mielipide. Palautteen avulla kehittyy, vaikka joskus saattaa kirpaista. Katsele muiden kuvaajien kuvia ja tutki erilaisia tekniikoita. Kokeile ja nauti. Tarmo Pekolan kotisivut: www.pekola.net Tarmon kuvagalleria: www.pekola.net/albumi |