Kuvien myyminen
9.8.2005  |   Lisää kommentti   |   Ei kommentteja  |  Permalink
Nyt kun sain luotua kätevät actionit Photoshopille joiden avulla saan digikehykset automaattisesti kuviini, rupesin ottamaan selvää netistä mitä kaikkea kannattaisi tehdä ennen kuin rupeaa myymään kuviaan.

Sain hyviä vinkkejä paikallisista valokuvaliikkeistä, keskustelufoorumeista sekä googlettamalla. Monessa paikassa kerrotaan ettei kannata nostaa liian korkeita odotuksia, sillä kuvien myyminen on suhteellisen hankalaa. Itselleni kuvien myynti ei todellakaan ole muuta kuin hyvän olon tunne siitä, että joku kiinnostui ostamaan kuvani seinälle laitettavaksi. Jos en saa kuviani myydyksi niin ainaskin on kasa niitä jaella ystäville ja perheelle lahjana.

Olen ollut Plugi.fi sivuilla valokuvaajana jo muutamia kuukausia, mutta en ole saanut laitettua kuviani sinne myyntiin ajanpuutteen ja henkilökohtaisen itsekritiikin takia. Eräs vaihtoehto joka on kuulemma helppo on kuvien myyminen kirpputoreilla.

Kävimme perheen voimin kirpputoreilemassa pari viikonloppua sitten ja katselin myytäviä tavaroita sillä silmällä jos vaikka saisi hyviä ideoita ja inspiraatioita. Kaikki valokuvat tai maalaukset jotka olivat myynnissä olivat kehystettynä, mutta kuulemani mukaan parempi ratkaisu on laittaa kuva paspikseen ja sen päälle läpinäkyvä kelmu. Näin potentiaaliset ostajat voisivat hiplata ja katsella kuvia jättämättä sormenjälkiä.

Olemme muutaman viikon päästä menossa myymään tavaroita pois kirpputorille ja samalla aion kokeilla myydä muutama kappale kuviani kehystettynä vaihtokehyksiin. Vielä en ole päättänyt mitkä kuvat menisivät myyntiin, aikaa on vielä harkita. Ensi viikonloppuna todennäköisesti aion uhrata aikaa kuvien kevyeeseen muokkaukseen ja valmistamiseen myyntiä varten.

Tutustuin myöskin UK:n Ebay -palveluun, mutta joko en ymmärtänyt miten se toimii tai myydä ei todellakaan voi ellei anna luottokorttinumeroa. Ainakin minun kohdalla se pyysi välttämättä sellaista ja kun en omi luottokorttia niin en sen enempää perehtynyt palveluun. PayPal -tili minulla on, miksi ei olisi voinut antaa vain sitä?

Saa nähdä mitä kuvien myymisestä tulee. Ilmoitan tarkemmin ajankohdan lähestyessä missä ja milloin myyn kuviani. Jos ei mene kuvat kaupaksi niin ei voi mitään. Kuten eräs sanoi, "Valokuvaus on mulle kuitenkin pääasiassa harrastus ja se kannattaa pitää mielessä, vaikka ei ne lisätulotkaan haittaa."

Alla on vielä muutama aiheeseen liittyvää linkkiä:

  • Selling Digital Photos Help and Tips
  • Valtteri - Suuri kirppis Vallilan makasiineilla
  • Myytäviä valokuvia Ebay:ssä


    Edit: Ebay vaatii luottokorttia sen takia, koska myytävän tavaran ilmoitus maksaa jonkin verran. En tiedä paljonko he pyytävät koska siihen lopahti minun mielenkiinto kyseiseen palveluun.